keskiviikko 25. marraskuuta 2009

Susimiehen paluu - The Wolfman (2010)


Amerikkalaisen kauhuelokuvan näkyvin trendi on tällä hetkellä raivoisa tarve tehdä uusintaversioita vanhoista klassikoista. Tämä on toisaalta ymmärrettävää, sillä omaperäisistä ideoista alkaa varmasti tulla pula, ja legendojen nimellä ratsastaminen varmistaa tuotot kohtuullisen tehokkaasti. Näin ollen olemme saaneet nähtäväksemme uudet näkemykset mm. sellaisista pätkistä kuin Halloween, Friday the 13th, Amityville Horror, The Omen, Hills Have Eyes ja The Texas Chainsaw Massacre. Tuloillaan ovat esimerkiksi uusi Nightmare on Elm Street ja Hellraiser. Lopputulokset vaihtelevat laadultaan: parhaimmillaan saadaan aikaan varsin toimivia päivitettyjä näkemyksiä jotka tuovat hyvällä tavalla jotain uutta tarinaan, pahimmillaan taas alkuperäinen tunnelma on vesitetty täysin.

Alkuperäinen The Wolf Man (1941) on iskevällä nimellä varustettu Universalin kauhuklassikko, varmaankin kaikkien aikojen legendaarisin ihmissusileffa, eikä näin ollen ole yllätys että päivitetty versio oli jonkun mielestä tarpeen. Hieman yllättävää on se, että projekti vaikuttaa melkoisen lupaavalta. Julkaisijana on niinikään alkuperäinen Universal, tarinaa ei ole yritetty esimerkiksi päivittää nykyaikaan tai muuttaa teinikauhuiluksi, vaan luvassa on ehtaa viktoriaanista goottiromantiikkaa, synkällä tyylillä varustettuna. Trailerin (jota on ehditty esittää Suomessakin leffateatterissa) perusteella mieleen nousee harvinaisen onnistunut Bram Stokerin Dracula (1992), eikä tämä johdu vähiten molemmissa leffoissa näyttelevästä, aina yhtä mainiosta Anthony Hopkinsista. Näyttelijälista on muutenkin mielenkiintoinen, mukana ovat mm. Hugo Weaving (LOTR, Matrix, V for Vendetta), Benicio Del Toro (Che, Sin City, Traffic) ja Emily Blunt. Ohjaajana toimii Joe Johnston (Hidalgo, Jurassic Park III). Tarina kertoo rajusti tiivistäen amerikkalaisesta miehestä (Toro), joka palaa 1800-luvun lopulla sukunsa kotimaahan Englantiin veljensä kadottua  ja joutuu osalliseksi ihmissuden kirouksesta. Ensi-ilta on Suomessa 12.2.2010.

Tunnelmallisempi ja tarinavetoisempi traileri löytyy täältä: http://www.youtube.com/watch?v=7jcRgPdEVkE

 Toinen traileri tästä: http://www.youtube.com/watch?v=PVKyeMQcUNY


0 kommenttia:

Lähetä kommentti